Tällaiselta näyttää neljäviikkoinen karvapallomme "Hemuli" nyt. Kovasti on paino noussut muutamassa viikossa kun painaa jo puoli kiloa. Ravitsevaa taitaa äitikisun maito olla. Nyt jo maistelee kiinteää ruokaa ja opettelee hiekkalaatikolla käyntiä. Emme millään malttaisi odotella aikaa jolloin hän saapuu meille mutta vielä on "kärsittävä" puolitoista kuukautta jolloin poikanen on kolmen kuukauden ikäinen eli virallisen rotukissan luovutusikä. Kasvattaja leikkauttaa pojan vielä ennen luovutusta vaikka minusta se tuntui kyllä aikaiselta. Nykyisten tutkimusten mukaan siitä ei pitäsi olla haittaa kissan kasvulle eikä muullekaan kehitykselle.
1852603.jpg

1852605.jpg

Aivan ihanat tupsulliset korvat, kauniisti sijoittuneet päähän  sekä isokokoiset tassut niinkuin norskilla tuleekin olla.