Kävin tänään veljeni kanssa hakemassa kaupungin sairaalan apuvälinelainaamosta äidille pyörillä kulkevan potkukelkan. Polvileikkauksen jälkeen liene helpompi kulkea omaa pikkutietä kelkan kanssa kuin kävellä jos nyt vain jaksaa kelkalle vauhtia toisella jalalla potkia. Lainaamossa oli kaksi kelkkaa ja kumpikaan niistä ei kyllä edustanut enää nykyaikaa mutta ajattelimme, että jos äiti nyt kelkasta innostuu enemmän liikkumaan, niin voihan sitä sitten alkaa etsimään parempaa ihan liikkeistä tai vähän käytettynä. Uutena tuo mokoma kelkka maksaa lähes 500€.

Äidillä on kissa kotona ja nyt on siitäkin huoli miten sen kanssa pärjätään.  Sovimme alustavasti että käymme sitä joka päivä siellä syöttämässä vuorotellen. Leikattu Nöpö-kissa viihtyy ulkona. Äiti sanoo, että  kissa käy 2-3 kertaa päivän aikana sisällä ja muun ajan se viettää aitassa nukkumassa. No  nyt on onneksi lämmintä joten ei tarvitse  olla pakkasista huolissaan. Kissa on melko arka eikä suostu yleensä tulemanaan pyynnöstä sisään jollei kutsuja satu olemaan äiti. Mutta pääasia että kisu saa ruokaa, juomaa ja suojaa säältä.