Äiti siirrettiin eilen jatkohoitopaikkaan kuntoutumaan jotta kotona olisi sitten turvallisempaa olla ja kuntokin parempi polvileikkauksen jälkeen. Haava on hyvin parantunut eikä tulehduksen merkkejä näy. Kaikki näyttää menevän hyvin. Huh...

Tänään heräsin puhelimen soittoon vähän ennen kahdeksaa ja äitihän se siellä. Ajattelin heti, että nyt on jotain vialla mutta ei. Siellä hän pirteänä vaan että "enhän mie herättäny..." No hyvä kun herätti muuten olis menny kaunis päivä hukkaan. Hän vaan halusi ilmoittaa minulle et ei hänen voininsa ja kuntonsa ole ainakaan yhtään vielä täällä kohentunut että päinvastoin. Siis yhdessä yössä...kuvitelkaa. Varmaan äiti-ressukka kuvitteli että paikanvaihdos sen kunnon nostaa. En tiennyt itkeäkö vai nauraa mutta onneksi sain pidettyä mölyt mahassani. Yritin vaan rauhotella ja sanoa, että odotellaan nyt ihan rauhassa ja tutustutaan paikkaan ja talon tavoille ja sitten katsotaan. No, myöhemmin kun sitten kävin hänt tapaamassa niin juttelin fysioterapeutin kanssa ja hän oli sitä mieltä ettei äidin siellä olo varmaan viikkoa pidempi ole mutta missäs sitä mukavampaa on olla kuin omassa kotona. Pitää vain järjestellä apuja sinne sitten tarpeen mukaan.