Mies lähti reissuhommiin ja palailee huomenna. No ei siinä mitää. Kiva on joskus uinua yksin eikä tartte tökkiä toista kääntämään kuorsaukselta kylkeä kun itse oon melko herkkäuninen mutta...
On eka ilta kun poika 7v on isoveljensä (17v) kanssa kahdestaan kotona koko illan. Uskon kyllä että he pärjäävät kun laitan ruuat valmiiksi ja evästin heidät iltaa varten kaikenmaailman ohjeilla josta varmaan suurin osa meni suoraan toisesta korvasta ulos. Mutta tulipahan sanottua.  Kuitenkin tiedän olevani huolissani töissä koko illan ja tuijottavani kelloa että mitähän siellä kotona tähän aikaan tapahtuu ja ovatkohan syöneet ja eihän kukaan ole unohtanut avaimia kotiin ja onhan annettu kisulle ruoka ja tuleeko oikomisraudat illalla suuhun jne. Piilotin tulitikut! Heh!
Olenkohan liian ylihuolehtivainen? Näinhän niistä lapsista tulee tietysti vähän uusavuttomia kun kaikki tehdään valmiiksi.  Tuli vaan aamulla sellainen olo että kotona minun pitäisi olla lapsistani huolehtimassa kun olen ne tähän maailmaan hankkinutkin. Ja sitten mietin vielä että ei minun pitäisi velvoittaa keskimmäistä poikaa olemaan kotona ja pienimmän saatavilla kun hänellä on kuitankin omat menonsa tuon ikäisenä vaikka ihan mielellään halusi veljensä tukena tänä iltana olla. No näitä iltoja tulee ettei kumpikaan vanhemmista ole kotona ja myöskin aamuja kun yksin pitää pojan kouluun lähteä... Nää kaikki asiat vaan jotenkin syyllistää minua ja tekee olon vähän epävarmaksi.