Sain juosta taas kentän laidasta toiseen kun mieheni antoi minulle kyytiä sulkapallon kanssa.  Milloinkahan opin niin taitavaksi pelaajaksi kuin hän on. Luulen palloa katsoessani että nyt onnistun ja saan pisteen mutta ei; se osuu joko verkkoon, lentää rajan yli tai  kopsahtaa mailan kehään. Tekis mieli lähtee välillä kotii kesken pelin tai heitää maila pitkin seiniä kun niin ottaa päähän tuo surkeuteni.  Vaikka kuinka yritän ja päätän että nyt pelaan hyvin ja onnistun niin ei se vain niin ole. Eli siis olen SURKEA! Mies sanoo että yritän liikaa ja olen liian innokas.  No mites sitten pitäs olla. Jos en yritä ja ole riiittävän innokas niin sitten ei pelistä tule mitään ja hän sanoisi että yrittäsit nyt edes.  Näin se on.
Ollaan käyty miehen kanssa pelailemassa muutamia kuukausia kerran viikossa ja huomaan kyllä että olen kehittynyt mutta en vielä vedä hänelle vertoja.  Yhden kaverini kanssa pelatessa taas olemme melko tasavertaisia ja jopa jotakin peliäkin syntyy mutta mieheni kanssa pallo on pelattu loppuun jo heti hänen syöttönsä jälkeen kun tössin sen... että sillee.  Sainpahan tämänkin sanottua ja helpotti heti!