Rakas pikku kisumme Hemppa sairastaa. Alkoi viime perjantaina oksentamaan ja vieläkin on veto poissa. Oli tarkoitus eilen ottaa mukaan näyttelyyn Lahteen mutta miten sitä sairasta kissaa mihinkään viet.  Annoin sille parafiiniöljyä ruiskulla suuhun lauantaina kun ajattelin sillä olevan suolitukos mutta ei kyllä siltä vaikuttanut, koska öljy tuli yöllä ihan hyvin pois hiekkalaatikkoon. Ei syönyt eilen juurikaan mitään; vain houkuttelemalla kädestä söi jonkin verran mutta tänään sitten jo vähän on lautaseltakin syönyt. Nenänpäässä ei eilen juuri väriä ollut mutta nyt jo punertaa. Ehkä vähän paremmelta nyt näyttää mutta jos huomenna vielä syömätön ja juomaton on niin onhan ressukka lääkäriin vietävä. Eihän sitä pieni kissa kauan jaksa ilman ravintoa.

Kissan kasvattaja soitti tuossa hetki sitten ja kyseli sen vointia. Sitten tuossa juteltuamme sanoi ettei pitäisi mahdottomana sitä etteikö olisi viikko sitten kissojen esittelynäyttelyssä saatua vatsatautia. Ei tullut minulle kyllä edes mieleen moinen mahdollisuus. Annoin siellä ihmisten silitellä ja kosketella kissaa joten tartunta ei liene mahdoton. Kissojen koskettelua kun ei pitäsi juurikaan sallia ihan tautien varalta. Nyt täsät lähtien laitan häkkeihin kyllä laput ettei koskttelua ja silitelyä sallita.